Futarit liikkeelle!

26.01.2024

Suositusten mukaan kaikkien 7–17-vuotiaiden tulisi harrastaa monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään tunti päivässä. Kuitenkin vain kolmasosa suomalaisista lapsista ja nuorista harrastaa liikuntaa terveytensä kannalta riittävästi, joten suositukset eivät täyty lähellekään.

Suomessa urheiluseurat tavoittavatkin yli puolet lapsista ja nuorista, mutta seurojen tarjoamat harjoitukset eivät yksin riitä. Lapsia ja nuoria tulee kannustaa liikkumaan monipuolisesti ja omaehtoisesti vapaa-ajalla. Myös vanhempien esimerkillä on suuri merkitys ja lasten kanssa yhdessä liikkuminen on tärkeää.

KaaNa kannustaa pelaajiaan liikkumaan myös treenien ulkopuolella. Vinkkejä arkiliikuntaan voi ottaa vaikkapa Futarit liikkeelle-videosarjan ensimmäisestä osasta.  Mitä sinä voisit tehdä omassa arjessasi liikunnan lisäämiseksi?